Kalamarkkinat



GSC

TMT




Teatteri Vastavoima ja Näätimö kollektiivi: Pyöriäisen tarkkailija

4. Baari Vakiopaine, lauantaina 10:00
Teatteri

Pyöriäisen tarkkailija- esitys liittyy sumeasti tositapahtumiin, 2000-luvun alun Suomessa. Tuolloin EU:n määräyksestä kalastusaluksille asetettiin tarkkailijoita tähyämään kalastajien sivusaaliita. Suomi allekirjoitti ASCOBANS-sopimuksen (Agreement on Conservation of Small Cetaceans in Baltic Sea and in North Sea), jolla oli tarkoitus suojella Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaita, kuten pyöriäisiä.

Pyöriäisen tarkkailija – esitys on tyylilajeja sekoittava, arvaamamaton, painajaismainen, unta ja todellisuutta yhdistävä nykyteatteriesitys. Esityksessä pyöriäisen tarkkailijat odottavat tuiki harvinaista eläinlajia, pyöriäistä, ilmestyväksi pohjoisen Itämeren syvyyksistä, Enterprisen ohjaamon tapaisessa pyöriäistarkkaamossaan. Odottaminen hankalan työkaverin kanssa on lähes sietämätöntä piinaa, eikä pyöriäistäkään tunnu ilmestyvän. Esityksessä tarkkailun alaisena ovat pyöriäisten ohella mm. meneillään olevat muutokset nykypäivän Suomessa.

Esityksen tuottaa Teatteri Vastavoima ja Näätimö kollektiivi. Esitysteksti on valmistunut vuonna 2009. Esityksen on ohjannut sekä kirjoittanut Laura Häkkinen. Esiintyjinä toimivat: Perttu Lähdesmäki, Mari Sippola ja Mika Partanen.

Vastavoima

Näätimö